Kiirettä pitää

19.09.2023

Viimeinkin on aikaa istahtaa blogin kirjoittamisen ääreen. Tuntitoiminnan uudelleen avaamisen jälkeen on pitänyt kiirettä. 

Uusia kasvoja ranchille ei olla valitettavasti saatu, mutta ei anneta sen hidastaa menoa. Tuntien pitämisen lisäksi aikaa vie tulevien kisojen suunnittelu ja valmistelu. Kisoihin on toki vielä aikaa, mutta kaiken on oltava silloin priimakunnossa.

Aika ei tunnu riittävän blogien kirjoittamiseen ja sivujen päivittämiseen, mutta kunhan saadaan kaikki rullaamaan niin eiköhän tämä tästä. En tiennytkään miten paljon hommaa liittyy tuntien pitämiseen, hevosten hoitamiseen ja nettisivuistakin huolehtimiseen. Äiti selvisi hommasta erinomaisestui, joten minulla on suuret saappaat täytettävänäni.

No... Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. 

Tähän asti on kuitenkin tuntitoiminta lähtenyt hyvin pyörimään ja uudet hevoset ovat oikein tyytyväisen oloisia. Pari putoamista on tunneilla sattunut, muttei onneksi mitään vakavaa. Tuntilaiset odottavat jo innoissaan kilpailuja ja kaikki harjoittelevat jo kovaa vauhtia.

Tähän loppuun voisin vielä paljastaa, että meillä on iskän kanssa ollut puhetta yhdestä isommasta projektista. En valitettavasti voi kertoa siitä teille paljoakaan, koska se ei ole vielä ihan suunnitteluvaiheessakaan. Sen voin kyllä paljastaa, että toteutuessaan se olisi todella mahtava lisä virtuaalimaailmaan ja helpottaisi lännenratsastajia suunnattomasti.  

Mutta katsotaan nyt. Yritetään hoitaa edelliset projektit nyt siihen pisteeseen että voi ottaa seuraavan. 

Sivu on luotu selailtavaksi tietokoneella tai muulla suurella näytöllä.
Puhelinta käytettäessä suositeltavaa käyttää tietokonenäkymä-asetusta.  

Tämä on virtuaalitalli, eli kuvitteellinen. 
Paikkaa ei siis ole oikeasti olemassa ja kaikki tapahtumat ovat totta vain virtuaalimaailmassa.
Kuvien kopiointi ehdottomasti kielletty! 


 
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita